Uusi aika

Vaikka koulu olisi aikoinaan alkanut hyvin, voi matkan varrella tulla vastaan erilaisia vaikeuksia. Omilla ”Sisuillamme” on tänä syksynä ollut jokaisella erilaisia haasteita, kun koulunkäynti ei ole sujunut toivotulla tavalla. Yksi lapsista on ollut tylsistynyt koko kouluun, ja aamut ovat sen vuoksi olleet itkuisia. Yhdellä on opettaja vaihtunut tämän kouluvuoden aikana jo useamman kerran, mikä on tuonut mukanaan epäjärjestystä ja levottomuutta. Ja yhden kohdalla koulu on päättänyt muuttaa opetusta siinä määrin, ettei se enää vastaa alkuperäisiä odotuksia.

Hollannissa koulut voivat itse valita opetusmenetelmänsä. Mikäli koulu päättää kesken kaiken muuttaa opetustyyliään, on vanhemmilla asiaan vain vähän sananvaltaa. Vanhemmista ja opettajista koostuva toimikunta, medezeggenschapsraad, on oikeutettu äänestämään asiasta, mutta on eri asia kuunteleeko muutaman hengen toimikunta avoimesti muita vanhempia tai miten hyvin se asiaan perehtyy. Näin ollen voi yhtäkkiä tulla vastaan tilanne, jossa koulun opetusmenetelmät eivät enää vastaakaan vanhempien ihanteita.

********************

Uuden ajan opetuksen (Onderwijs voor een nieuwe tijd, O4NT) periaatteet kuulostavat hienoilta ja voivat helposti imaista mukaansa: lapset saavat kehittää kykyjään omaan tahtiinsa ja hyödyntävät oppimisessa uusinta teknologiaa. Mikä olisikaan nykymaailmassa hienompaa kuin noudattaa täysin omaa oppimissuunnitelmaansa omaa tablettiaan käyttäen. Lapsi saa jo pienestä pitäen määritellä omat mielenkiinnon kohteensa ja hyödyntää näin omaa motivaatiotaan oppimisessa. Opettajasta tulee valmentaja, joka auttaa lasta ja vanhempaa opetussuunnitelman tekemisessä. Vai onko kaikki tämä sittenkään niin ihanteellista?

Uusissa menetelmissä on varmasti paljon hyvää, enkä ole lainkaan uuden teknologian ja internetsovellusten hyödyntämistä vastaan, päinvastoin. Hollannin koulun yksi positiivisia puolia on mielestäni myös se, että lapsia opetetaan jo alusta alkaen suunnitelmallisuuteen ja ohjaamaan itse omaa toimintaansa. Mutta jos opetus menee täysin individualistiseksi, ja nelivuotiaankin pitäisi jo kyetä suunnittelemaan tabletille oma viikko-ohjelmansa, on mielestäni syytä kriittisyyteen.

Uuden ajan opetuksessa on myös syytä kyseenalaistaa, onko luokaton peruskoulu paras oppimisympäristö 4-12-vuotiaille lapsille. Hallitsematon määrä ihmisiä ympärillä ei pysty tarjoamaan turvallista oppimisympäristöä pienelle lapselle. Peruskouluiässä lapsen kehitys on vielä siinä vaiheessa, että opettajan tulee olla paljon muutakin kuin tukea tarvittaessa tarjoava mentori. Mikä toimii aikuisten tai vaikka nuorten maailmassa, ei välttämättä ole suoraan sovellettavissa peruskouluikäisiin lapsiin. Tätä opetusmuotoa perustellaan myös sillä, että jokaisen noudattaessa omaa opetussuunnitelmaansa, ei kukaan luokassa ole enää negatiivisella tavalla erityinen. Oikeasti kuitenkin vain harva erityistukea tarvitseva oppilas pystyy toimimaan ja oppimaan ihanteellisesti näin strukturoimattomassa ja itsenäistä oppimista korostavassa ympäristössä. Näistä Steve Jobs -kouluista on varmasti opittavaa, mutta tutkimus opetusmenetelmän vaikutuksista pitemmällä tähtäimellä tulee takuulla tarpeeseen.

********************

Syksyn myllerrysten jälkeen palapelin palat tuntuvat taas loksahtelevan kohdilleen. 

Yhden ”Sisun” oma opettaja jäi jo heti alkusyksystä pitkälle sairaslomalle. Tilalle tuli sijainen, joka viipyi muutaman viikon ja sen jälkeen taas uusi sijainen. Luokka oli levoton ja kokeili rajojaan. Ilmapiiri ei todellakaan ollut suotuisa oppimiseen, eikä opetuksessa pysytty aikataulussa. Koulussa on kuitenkin asiansa osaava rehtori, joka on tehnyt parhaansa tilanteen rauhoittamiseksi. Sijaiseksi on hankittu opettaja, jolla on kokemusta vastaavista ”kriisiluokista”, ja luokkaan on opettajan toiveesta saatu myös täysipäiväinen opetusavustaja mahdollistamaan henkilökohtaista ohjausta ja pienryhmäopetusta. Liikuntatunneilla on viime viikkojen aikana keskitytty Rots & Water -menetelmän avulla ryhmäytymistä ja sosiaalisia taitoja tukeviin psykofyysisiin harjoituksiin. Vanhempien toiveesta on järjestetty ylimääräinen informaatiotilaisuus, jossa luokan tilannetta on käyty läpi. Luokka on rauhoittunut, kotitehtävät ovat taas selkeitä ja oppimistulokset nousussa.

Se kouluun turhautunut ”Sisu” puolestaan on saanut uusia mielekkäitä haasteita, ja koulu tuntuu taas mukavammalta. Opettajan kanssa on keskusteltu tylsistymisestä, ja lapsi on saanut esittää omia toiveitaan oppimisen suhteen. Luokkaan on perustettu englannin pienryhmä lisähaasteita tarvitseville lapsille, ja 7-vuotias palasi heti ensimmäisen tunnin jälkeen kotiin innostuneena ja ylpeänä siitä, että oli oppinut koulussa sanomaan ”I’m from the Netherlands”. Huomenna aloittaa myös toimintansa ”plusluokka”, jossa lisää haasteita kaipaavat lapset saavat kerran viikossa tarpeitaan vastaavaa erityisopetusta.

Ja se ”Sisu”, jonka koulutie alkoi kulkea täysin väärään suuntaan. Se, jonka koulussa alkoi olla pielessä muutakin kuin vain opetusmenetelmät ja josta ei haluttu tehdä Steve Jobs -koulujen koekaniinia. Se lapsi, joka alkoi jo tottua kiusaamiseen ja jonka opettaja alkoi syytellä lasta ja vanhempia kaikesta. Se ”Sisu” on nyt ensimmäistä päivää uudessa koulussa, ja tulevaisuus näyttää taas lupaavalta. Koulun vaihtaminen kesken kaiken ei ole ollut helppo ratkaisu, mutta jos luottamus koulun ja vanhempien välillä särkyy, eikä koulu tule mitenkään vastaan asiaa korjatakseen, ei muita vaihtoehtoja juuri ole. Vaihtoehdot koulun vaihtamiseenkin voivat olla vähissä, mikäli kaikki lähialueen varteenotettavat koulut ovat jo täynnä. Mutta uusi, lupaavalta vaikuttava koulu onneksi löytyi, ja erinäisten haasteiden kautta Sisu vihdoin pääsi aloittamaan siellä. Sisulla on nyt edessään uusi alku. Tästä koulunvaihdoksesta kuulette myöhemmin vielä lisää!

Turvallisesti liikenteessä

Suomessa on tänä syksynä joutunut valitettavan usein lukemaan onnettomuuksista, joissa osallinen on ollut kouluikäinen lapsi joko pyöräilijänä ja jalankulkijana. Samantapaisia uutisia on viime päivinä ollut myös paikallisessa mediassa, vaikka uutiskynnys näihin onkin Hollannissa varmaan korkeampi, onnettomuuksia kun tiheästi asutussa maassa tapahtuu varmasti tämän tästä. Uteliaisuuteni heräsi kuitenkin ottamaan selvää, miltä Suomen ja Hollannin liikennekulttuuri näyttäytyy tilastojen valossa. Mitään täysin yksiselitteisiä tai vertailukelpoisia tilastoja en löytänyt, mutta alla kuitenkin jonkinlaista kuvaa maiden liikenne- ja koulumatkakulttuurista.

Hollannissa kuoli viime vuonna tieliikenteessä 19 alle 15-vuotiasta lasta, kun taas Suomessa vastaava luku oli 10. Kun ottaa huomioon, että Hollannissa on kolme kertaa enemmän ihmisiä kuin Suomessa, on liikenneturvallisuus näiden lukujen valossa Hollannissa suhteellisesti parempaa. Suomessa hälyttävä nousu on tämän vuoden aikana ollut etenkin jalankulkijoiden osalta, sillä elokuuhun mennessä liikenteessä oli menehtynyt jo viisi jalan kulkevaa lasta.

Vaikka kuolemaan johtaneita onnettomuuksia ei onneksi kovin usein tapahdu, voi onnettomuuksilla olla muuten vakavat seuraukset. Viime vuosikymmenen lopulla pyöräilyonnettomuuksia tapahtui Hollannissa vuosittain 14 000 lapselle, joista 2 000 jouduttiin ottamaan sisään sairaalaan. Suurin osa näistä sairaalahoitoa vaativista vammoista kohdistui päähän eli kypärän käyttämättömyys näkyy varmasti näissä tilastoissa. Hollannissahan ulkomaalaiset tunnistaa monesti pyöräilykypärästä, mutta pidetään me suomalaiset vaan sisukkaasti kypärät omien ja lastemme päiden suojana, vaikka se kummastusta välillä herättääkin.

Yksi mahdollinen osatekijä lasten koulumatkojen turvallisuuteen Hollannissa on se, että suuri osa peruskoululaisista kulkee kouluun yhdessä vanhempiensa kanssa. Hollannissa iso osa vanhemmista kokee, ettei lapsen koulumatka ole riittävän turvallinen ja saattaa sen vuoksi lapsensa kouluun. Myös kulttuurinen perinne koulumatkojen yhdessä kulkemiseen on vahva, eivätkä lapset muutenkaan vietä aikaansa yksin samassa määrin kuin Suomessa.

Lasten liikennekäyttäytymiseen liittyen herää kuitenkin myös kysymys, millaista on liikenneopetus Suomen ja Hollannin kouluissa. Suomessa saa ainakin erikseen tilattua kouluille tarkoitettua materiaalia, mutta mitenköhän aktiivisesti ja miltä luokalta alkaen liikenneopetusta koulussa annetaan? Kolmannen luokan ympäristö- ja luonnontiedon kirjassa aiheesta näyttää olevan heti alkuun neljä aukeamaa.

Hollannissa liikennekäyttäytymisen opetus vaihtelee varmasti eri kouluissa. Oman kokemuksen perusteella 9-vuotias (suomalaisittain tokaluokkalainen) opetteli viime vuonna aihetta ainakin yhden 45-sivuisen työkirjan verran. Silmiin pistävää tosin oli, ettei koko kirjassa ollut ainuttakaan mainintaa tai kuvaa pyöräilykypärän käytöstä.

Ainsa tulee risteykseen. Oikealta tulee auto ja moottoripyörä. Mies autossa näyttää, että Ainsa saa mennä. Voiko Ainsa pyöräillä risteyksen yli?

Bart näkee, että punainen auto pysähtyy. Mitä hänen pitää vielä tietää voidakseen ylittää kadun? Moottoripyörä on jo lähellä suojatietä. Voiko Bart ylittää kadun turvallisesti?

Alla olevista linkeistä ja lyhyistä videonpätkistä pääsee kurkkaamaan millaisia oppitunteja kuorma-autonkuljettajat käyvät antamassa koululaisille. Voisi olla hyvä ajatus Suomessakin?

Kuorma-auton vieressä pyöräileminen on vaarallista

Kolme kysymystä kuolleesta kulmasta

Loppukevennyksenä vielä pari kuvaa, jotka väistämättä saivat hymyn huulille. Tiedänpähän nyt, että lapseni pystyy selviämään kadulla lojuvasta muuttokuormaviidakosta ja tietää - ainakin teoriassa - miten lumessa pyöräillään.

Ups, Marike ei pääse jatkamaan jalkakäytävällä. Miten hänen pitää nyt kävellä?

Kummat pyöräilevät turvallisesti - pojat vai tytöt?

Turvallista viikonloppua!