sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Kirjaprojekti edistyy

Kiirettä pitää edelleen, sekä töissä että Sisu-kirjan parissa. Tämän vuoden puolella ollaan saatu asioita jo paljon eteenpäin ja oli hieno hetki, kun tämän viikon lopulla pääsin ihastelemaan Liisan tekemää kuvitusta, joka alkaa olla jo lähes valmis. Kuvat ovat aivan ihania! Tuskin maltan odottaa, että Sisu pääsee kirjan sivuille myös muiden iloksi, eikä siihen toivottavasti enää kauan mene.

Lastenkirjan teksti alkaa olla loppuhiontaa vaille valmis, mutta opaskirjassa riittää vielä työstämistä. Sen takia en ole ehtinyt edelleenkään päivittää blogia, kun kaikki liikenevä aika kuluu nyt oppaan kirjoittamiseen. Mutta vielä sitä tietoa tulee! Tavoitteemme on, että kirja on käsissä viimeistään Naisenpäivillä. Toivotaan parasta ja tehdään töitä, että onnistuu!

1 kommentti:

  1. Tsemppiä loppurutistukseen! Uskon, että lopputulos on upea :-)

    VastaaPoista